top of page
Black Background

KAUTEEN VALMISTAVAT MATSIT JA RUNKOSARJAN OTTELUOHJELMA SELVILLÄ

Tulevan 2-divisioonakauden runkosarjan otteluohjelma sekä alustavat pelipäivät on julkaistu osoitteessa http://tulospalvelu.leijonat.fi/serie/?lang=fi .

Ahmojen kanssa samassa etelän lohkossa pelaavat viime kaudelta tuttujen kahdeksan joukkueen lisäksi sarjanousija Nummelan Kiekkoveljet.

10 joukkueen lohkon otteluohjelma on kolminkertainen sisältäen yhteensä 27 ottelua, joten runkosarjan pelimäärä kasvaa 35% edelliskauteen verrattuna. Kotiotteluita Ahmoille osuu 14 kappaletta.

Myös playoffien pelitapa uudistuu toivotulla tavalla, kun paras kolmesta -systeemillä pelattavien puolivälierien jälkeen jatketaan välierät ja finaali paras viidestä -menetelmällä. Myös pronssiottelu tulee mukaan kuvioihin.


Runkosarja alkaa Ahmojen osalta 16.9. vierasottelulla Tuuskia vastaan ja ensimmäinen kotiottelu on vuorossa viikon päästä sarja-avauksesta lauantaina 23.9. kun Hyvinkäälle saapuu sarjan hallitseva mestari Espoon Jäähonka.

Ennen sarjakauden alkua Ahmat pelaa kaksi kauteen valmistavaa matsia Hämeen lohkossa 2-divisioonaa pelaavaa Nikkareita vastaan. Perjantaina 18.8. käydään Riihimäellä ja lauantaina 2.9. klo 16.30 pelataan Hyvinkäällä.

Kausikortit ovat tästä päivästä alkaen myynnissä Vaiveronkadun kioskilla. Kortin saa kioskilta heinäkuun ajan tarjoushintaan 50 euroa ja pehmistä kaupan päälle! Heinäkuun jälkeen kortin hinta on 60 euroa. Kausikortti oikeuttaa vapaan pääsyn kaikkiin kauteen valmistaviin otteluihin sekä runkosarjan kotiotteluihin.

Älä venttaile, vaan käy hakemassa kioskilta kortti taskuun ja pehmis huiviin. Uutisia ja jengin kuulumisia luvassa elokuun aikana!


Kommentare


bottom of page